Vihdoinkin on aikaa kirjoittaa. Mies muuten lähettää sulle terveisiä, siis blogille.
Tämä perjantai töissä kuvastaa hyvin tyypillistä päivääni. Ei mitään
järkevää tekemistä. Sitten yrittää netistä löytää mielenkiintoisia
sivuja, jotka saisi ajan kulumaan, mutta lopulta niitäkään ei enää
löydy. Voi sitä turhautumisen määrää.
Terpeutin avulla olen päätynyt ajatukseen, että työ on minulle liian
helppoa. (älä!) Se voi kuulemma ahdistaa yhtä paljon kuin se että työ
on liian vaativaa tai että töitä on liikaa. Kaipaisin niin sitä, että
voisin käyttää aivojani ja joutuisin päättelemään ja pohtimaan. Joku
sitä tässä työssä joutuukin tekemään, mutta en minä. Olen siis liian
fiksu tähän. Enkä halua nyt kuulostaa mitenkään ylimieliseltä. Näin
vain on.
Ja se, että työskentelen avokonttorissa, ja melko pienessä
työyhteisössä ei auta turhautumiseeni. Kuuntelen toisella korvalla
kaikki keskustelut, ajattelen mielessäni ratkaisut ihmisten esittämiin
kysymyksiin/ongelmiin jollekin toiselle. Aiemmin usein puutuin asiaan
ja mainitsin miten asia hoituu, mutta enää en jaksa. Näin on helpompaa.
Ja olin varmasti melko rasittava muiden mielestä, varmaan olen
vieläkin, ajoittain.
Äh, nyt perjantai ilta voisi jatkua vaikka leffan parissa. Huomenna voisin kertoa työpaikkamme tyypeistä.
perjantai, 26. tammikuu 2007
Kommentit